Oulun Sotaveteraanit ry

100 vuotta täyttävien kansalaisten juhlavuosi

24.09.2018

Oulun Sotaveteraaniyhdistyksessä on kevään ja kesän aikana vietetty neljän satavuotiaan veteraanijäsenen syntymäpäiviä. Yhdistys muisti merkkipäiväsankareita vierailemalla heidän luonaan. Satavuotiaat ovat suhteellisen pirteässä kunnossa ja he ovat nykyiseen elämäänsä varsin tyytyväisiä. Koko valtakunnassa alkuvuonna oli yli 870 satavuotta täyttänyttä miestä ja naista. Elinolojen paraneminen näkyy siinä, että 100 vuotiaiden määrä kasvaa edelleen. Jokaisella veteraanilla on oma elämänkokemuksensa ja sota-aikainen historiansa, jotka toivottaisiin siirtyvän perinteenä seuraaville sukupolville. Ohessa syntymäpäiväänsä viettäneen veteraanimme Olavi Haapalan haastattelu. Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan viimeisessä Sotaveteraanilehdessä.   

 

Olavi Haapala 100 -vuotta     

       

Isänmaan palveluksessa

Olavi astui asepalvelukseen 18-vuotiaana vapaaehtoisena 4.1.1937 Viipurin Viestipataljoonaan Viipurin Sorvalissa. Siellä hän alokasaikana vannoi sotilasvalan.

Talvisodan edellä, 9.10.1939, alkoivat ylimääräiset harjoitukset. Tuolloin koottiin prikaati Raahessa. Sen vahvistettu viestikomppania koottiin Oulussa peitenimellä UC. Upseerinvala vannottiin Oulun Seurahuoneella. Olavi toimi talousupseerina ja puhelinjoukkueen johtajana 13.10.1939 – 7.6.1940.

Talvisodan päätyttyä 13.3.1940 Olavi asettui Ouluun jatkamaan harjoittelua Oulu-yhtiöllä.

  • “Välirauhan aikana toimin Oulun Suojeluskunnassa jalkaväkijoukkueessa viestijoukkueen johtajana. Tehtävänä oli opastaa aloitteleville ja ammattilaisille kaluston tuntemus ja käyttö sekä toiminta työtehtävissä. Olin paikalla silloin kun Suojeluskunnan perinnekilta perustettiin Ouluun. Olen edelleen sen toimiva jäsen.”

Jatkosodan aikana Olavi toimi Viestipataljoona 31:ssä, joka hoiti Uhtuan suunnalla Ryhmä Fagernäsin sisäiset yhteydet. Esikuntakomppania vastasi keskuksen ruokailusta ja osasta vartiointia. Olavi kuului Keskuskomppaniaan ja hänen vastuulla oli pataljoonan urheilutoimi.

  • “Saksalaisten kanssa yhteistoiminnassa rakennettiin kerhotalo. Keskus ja lennätinasema muuttivat asuinparakista tähän uuteen rakennukseen. Sinne asettuivat keskusta päivystävät lotat sekä lennätinupseeri.

Viestipataljoona 31:ssä oli Esikuntakomppania, Keskuskomppania 1 sekä Viestikomppaniat 2 ja 3. VP 31 asettui Kanneljärvelle keväällä 1944. Olavi sai komennuksen Santahaminaan huhtikuussa 1944 päättyen 15.10.1944.

  • Olavi sijoitettiin VP 14:ään Lapin sotaan. ”Tehtäväni oli valvoa keskusten kuntoa ja toimintaa. Minut vapautettiin palveluksesta Kemissä 12.11.1944. Varusteet luovutin 28.1.1945 Helsingissä, kun aloitin insinööriopinnot Helsingin Teknillisessä Opistossa”.

Omaa elämää rakentamassa

Sotien aikana Olavi oli kirjeenvaihdossa lotta Annikki Vilkin kanssa. Heille kertyi vuosia kestänyt tuttavuus. Annikki toimi lottana Oulussa. Hän suoritti Raahessa opettajan tutkinnon, ja erikoistui Turussa kuurojen opettajaksi.

  • Annikki ja Olavi vihittiin Oulussa 12.6.1946. Annikki sai opettajan paikan vammaisten lasten koulusta Helsingistä. ”Valmistuin koneinsinööriksi 20.12.1947. Sain viimeisen harjoittelujakson jälkeen kutsun työhön Oulu-yhtiölle ja Annikki sai opettajan paikan Oulun Kuurojen koulussa”.

Heille syntyi poika joulukuussa 1947 ja tytär vuonna 1950. Näin perheen elämä vakiintui Ouluun. Olavi työskenteli Oulu-yhtiöllä 30 vuotta 31.12.1978 eläkkeelle siirtymiseen saakka.

Palvelujen turvin kotona

Olavi on osallistunut säännöllisesti sotiemme veteraanien kuntoutukseen eläkkeellä ollessaan.

Vuosien mittaan Olavi on osallistunut veteraanien laitoskuntoutukseen Rokuan kuntokeskuksessa, Oulaisten Taukokankaalla ja Oulun Diakonissalaitoksella. Päiväkuntoutusta on ollut useita jaksoja kylpylä Edenissä ja Caritas Kuntoutuksessa. Diakonissalaitoksen kuntoutusjaksolla Olavi ja Annikki kävivät yhdessä, muissa Olavi on käynyt yksin.

  • “Kuntoutusjaksoilla painottui alussa lääkärin ja fysioterapeutin tutkimus ja hoito. Lääkäreiden osuus on alkuajoista vähentynyt ja fysioterapeuttien lisääntynyt. Myöhemmin jaksoihin on tullut viihteellisempiä sisältöjä mukaan.”

Kuntoutusjaksoilla on Olavin mielestä ollut aina virkistävä ja vetreyttävä vaikutus, kuitenkin fysioterapia menee urheiluhenkisen miehen mielestä yhdessäolo-ohjelmien edelle.

Kotikunnan järjestämät kotona asumista tukevat palvelut

Veteraaneille maksutonta kotikuntoutusta Olavi saa Oulun Mäntykodilta. Olavi valmistautuu käynteihin ja osallistuu tehokkaasti ohjelmaan, missä noin puolet käynnin ajasta on hierontaa ja puolet voimatasapaino harjoituksia. Kotikuntoutusta veteraaneille myönnetään vuosittain ja käyntejä voidaan lisätä joustavasti tarpeen mukaan.

Veteraaneille maksuttomat ateriat toimittaa lähinnä kotia oleva kaupungin palvelukeskus ja Posti hoitaa kuljetuksen. Ateria tuodaan joka arkipäivä, ja perjantaina myös viikonlopun ateriat. Olavi tarvitsee vain tämän kuljetuspalvelun, ruokailutapahtuma sujuu omatoimisesti.

Oulun kaupungin tuottamana palveluna Olavilla on kylvetys, jota on myönnetty 8 h/kk. Se toteutetaan kiireettömänä saunareissuna kerran viikossa taloyhtiön saunassa. Olavi kokee erittäin miellyttävänä saunomisen. Olaville on myönnetty veteraanien jalkahoito viisi kertaa vuodessa.

Olavin asunnon siivoaa Caritaksen kotisiivouspalvelun kaksi työntekijää kolmen viikon välein ja se maksetaan Oulun kaupungin palvelusetelillä eli ns. veteraanirahalla. Palveluun kuuluu Olavin tilatessa myös pyykki jälkihuoltoineen taloyhtiön pyykkituvassa.

100-vuotias veteraani asustaa siis tutussa kaupunginosassa perheensä vuosikymmenien aikaisessa tutussa ja väljässä kodissa muistojen keskellä turvallisesti ja mukavasti, palvelujen tuella. Mutta 100-vuotiaan almanakassa on merkintöjä ohjelmasta useille päiville viikkojen ja kuukauden mittaan. Olaville on myönnetty taksiseteleitä 12 kpl/kk. Toisinaan isompien tapahtumien järjestelyihin sisältyy yhdistyksen järjestämä yhteiskuljetus.

Osallistuva veteraani

Aleksinkulma on oululaisten vanhus-, vammais- ja veteraanijärjestöjen kohtaamis- ja kokoontumispaikka. Veteraaniseurat järjestetään joka kuukauden kolmas torstai ja Oulun Sotaveteraanit ry:n järjestämä kuukausitapaaminen joka kuukauden neljäs torstai. Aleksinkulmassa on myös Vapaussodan Perinneliitto ry:n kokoontuminen kerran kuussa ja perjantaisin Oulun Kansalliset Seniorit ry:n tilaisuus. Näihin kaikkiin Olavi osallistuu säännöllisesti.

Oulun Sotaveteraanit ry:llä ja Oulun Sotaveteraanikuorolla on tapahtumatarjontaa ympäri vuoden. Olavi on säännöllisesti nähty vieras juhlissa, konserteissa ja teatteriesityksissä.

Vuosittainen Finnairin lentävän henkilökunnan järjestämä rosvopaistitapahtuma on ollut joka kesä Olavin ohjelmassa. Tänä kesänä tapahtuma oli Ouluhallissa 17.8. Olavin 100-v. syntymäpäivän merkeissä vietettiin Sadonkorjuujuhlaa Caritas Palvelukeskuksessa 15.8.

Sadonkorjuun aikaa

Satavuotiaan olemus on hauras ja askel varovainen. Mutta katse on kirkas, ajatus terävä ja sukkela. Mielen tyyneys kertoo sopusoinnusta eletyn elämän kanssa. Olavi ei erikseen korosta sotakokemuksia, ne ovat osa elämänkulkuun kuuluneita vaikeita ja raskaita aikoja. Lähinnä muistoissa on pitkä onnellinen avioliitto ja perhe-elämä. Rakkaan puolison Annikin kuolema vuonna 2010 toi surun ja ikävän, mutta yhteisen elämän muistot ovat eläviä ja voimaa antavia.

100-vuotiaan Olavin motto ja elämänohje meille keskenkasvuisille: “Pyri päivittäin hoitamaan vaikeatkin asiat ja omantunnon mukaan, niin saat rauhan ja hyvän unen.”

Teksti; Hilkka Määttä, Pohjois-Pohjanmaan Sotaveteraanipiirin sosiaalineuvoja

Ajankohtaista

Esikatselukuva
Valter Bäckströmin muistokirjoitus

12.01.2024

Hammaslääkäri Yrjö Valter (Velse) Bäckström kuoli 5.11.2023 96 -vuotiaana. Hän oli syntynyt Oulussa 14.8.1927. Lapsuus...
Esikatselukuva
Puheenjohtajan joulutervehdys

19.12.2023

Oulun Sotaveteraanit ry:llä on meneillään 63. toimintavuosi. Veteraanijärjestökenttä elää murroksessa. Oulussa veljesjärjestömme, sekä Sotainvalidit että...
Esikatselukuva
VETERAANIYHTEISÖN YHTEINEN JOULUJUHLA

14.12.2023

Tiistaina vietimme oululaisten veteraanien, puolisoitten, leskien ja tukijäsenten yhteistä joulujuhlaa Pyhän Tuomaan kirkossa. Tilaisuuteen oli...

Tapahtumat

Huhtikuu

  • 2.4. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 4.4. (to) klo 10 Veteraanien, puolisoiden, leskien ja tukijäsenten aamupäivä Aleksinkulmassa. Tuomiorovasti Satu Saarinen kertoo isovanhempiensa elämästä sotiemme aikana.
  • 9.4. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 16.4. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 18.4. (to) klo 10 Veteraaniseurat Aleksinkulmassa. 
  • 23.4. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 27.4. (la) Kansallinen veteraanipäivä.
    • klo 12 seppeleenlasku Oulun hautausmaalla.
    • klo 18-19.15. Oulun Tammenlehväkuoron ja Teuvo Pakkalan musiikkiluokkien kuoron yhteiskonsertti Madetojan salissa. Lapin Sotilassoittokunta säestää. 

Toukokuu

  • 7.5. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 14.5. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 16.5. (to) klo 13 Veteraanijärjestöjen kevätjuhla Pyhän Tuomaan kirkossa.
  • 19.5. (su) Kaatuneitten muistopäivä
  • 21.5. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 28.5. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.