Oulun Sotaveteraanit ry

Kevättä kohti kulttuurin merkeissä

18.02.2019

Kevään kuukausitapaamiset alkoivat tammikuussa Aleksinkulmassa kenraalimajuri Jukka Haaksialan mielenkiintoisella tykistöesitelmällä. Ensi viikolla on vuorossa maailmanmatkaaja Jorma Karhumaa, joka tulee kertomaan matkakertomuksia maailmanympärimatkailustaan.

Myös kulttuuria on tarjolla runsaasti. Aloitimme teatterivierailulla Oulun teatterissa katsomassa Rakastuneen Shakespearen ja jatkamme vierailuja teatterissa kevään mittaan. Vierailemme maaliskuussa Taidemuseossa katsomassa Terttu Jurvakaisen maalauksia, ja vapunaikaan sekakuoro Iso Ilo viihdyttää meitä jälleen konsertillaan taattuun  tyyliinsä. 

Verkkosivuillamme on kalenteri koko vuoden tulevista tapahtumista. Tervetuloa  osallistumaan toimintaan. 

Ajankohtaista

Esikatselukuva
TALVISODAN PÄÄTTYMISEN MUISTOPÄIVÄ

19.03.2025

Talvisodan päättymisestä tuli 13.3. kuluneeksi 85 vuotta. Oulussa oli järjestetty perinteinen järjestöjen lippulinna ja seppeleenlaskut...
Esikatselukuva
YHDISTYSTEN PÄÄTÖSJUHLA

19.03.2025

Pohjois-Pohjanmaan Sotaveteraanipiirin ja Oulun Sotaveteraaniyhdistyksen yhteistä päätösjuhlaa vietettiin lauantaina 1.3. Oulun kaupungintalossa. Juhlaan oli saapunut...
Esikatselukuva
YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS

19.03.2025

Sotaveteraaniyhdistyksen viimeinen vuosikokous pidettiin 24.2. keskustan seurakuntatalolla. Paikalle oli saapunut viitisentoista henkilöä. Kokouksen puheenjohtajana toimi...

Tapahtumat

Huhtikuu

  • 1.4. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 8.4. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 15.4. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 22.4. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 27.4. (su) klo 15 Kansallisen veteraanipäivän Muistojen ilta konsertti Madetojan salissa.
  • 29.4. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.

Toukokuu

  • 6.5. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 13.5. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 15.5. (to) klo 13 Kevätjuhla Pyhän Tuomaan kirkossa.
  • 20.5. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.