05.09.2018
VETERAANIT JA LOTAT YHDESSÄ KALAJOELLA
Kolmisenkymmentä sotaveteraania, puolisoa ja leskeä sekä parikymmentä lottaa ja pikkulottaa nauttivat helteisestä virkistysviikosta Kalajoella heinä-elokuun vaihteessa. Pohjois-Pohjanmaan Sotaveteraanipiiri on järjestänyt sotaveteraaneille virkistystä Kalajoen kristillisellä opistolla vuodesta 1996 lähtien kolmen virkistysviikon vuositahdilla. Viimeisten vuosien kuluessa määrä on vähentynyt yhteen. Opiston aloitteesta virkistysviikko järjestettiin nyt kolmatta kertaa yhdessä Lotta Svärd Säätiön kanssa.
Kuluvana vuonna 40-vuotista taivaltaan juhlinut Pohjan pioneerikilta on tukenut sotaveteraanipiirin virkistysviikkoja kiitettävällä tavalla lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. Kilta on kustantanut vuosittain viidentoista veteraanin osallistumisen virkistysviikolle. Taloudellisen tuen määrä on ollut sotaveteraanipiirille huomattava.
Virkistysviikon ohjaajissa ja avustajissa yhdistyi kokemus ja nuoruuden into. Sotaveteraanien luottomies Aaro Väyrynen aloitti veteraanien ohjaajan pestin jo vuonna 2001. Onerva Raivio ohjasi ja opasti lottia avustajanaan vasta viisitoistavuotias Jattamari Raivio.
Osallistujat olivat erittäin tyytyväisiä virkistysviikon monipuoliseen ohjelmaan. Jokaisena päivänä toistui vanha perinne, Suomen lippu nostettiin salkoon aamulla ja laskettiin illalla. Aamut aloitettiin hengellisellä osuudella hartain sävelin ja sanoin sekä tietoiskulla mitä kyseisenä päivän tehdään. Ja tekemistä kyllä piisasi. Oli musiikkia, yhteislaulua, ryhmävoimistelua, aivojumppaa, ulkopelejä, kisailua ja maanpuolustusta käsittelevä luento. Välillä tutustuttiin Mustilankankaan tuulivoimapuistoon ja tehtiin kävelykierros Jokipuistoon. Kuuluipa viikkoon myös hemmottelua hieronnan ja jalkahoidon muodossa. Ohjelmaan oli jätetty riittävästi luppoaikaa, jolloin oli mahdollista muistella menneitä ja turista mukavia ystävien kanssa.
Virkistysviikon päätteeksi kerrottiin kuntoutusmahdollisuuksista ja esiteltiin apulaitteiden monipuolista kirjoa. Päätöstilaisuus pidettiin haikeissa tunnelmissa. Kotimatkalle lähdettäessä tuumailtiin porukalla vanhaa sanontaa – kaikki hyvä päättyy aikanaan.
Teksti; Raija Fröjd, Raimo Sevón
VETERAANEILLA ETUSIJA SEURAKUNTIEN ELÄKELÄISLEIRILLE
Oulussa muodostettiin 1980 -luvulla veteraanijärjestöjen hengellisen työn yhteistoimikunta. Sen tehtävänä oli organisoida veteraanien parissa tapahtuvaa hengellistä työtä. Toimikunta on tehnyt erittäin monipuolista ja hedelmällistä yhteistyötä Oulun seurakuntien kanssa.
Yksi toimintamuoto on ollut seurakuntien Rokuan leiri- ja kurssikeskuksessa pidetyt veteraanileirit. Niitä järjestettiin pitkän aikaa kaksi kertaa vuodessa. Leirihenkilöstönä oli seurakuntien työntekijät ja vapaaehtoiset.
Veteraanien ikääntyessä leiriläisten määrä kuitenkin hiljalleen väheni niin, että 2010 -luvulla toinen leireistä jäi pois. Rokuan leiri- ja kurssikeskus oli hiljattain pari kesää poissa käytöstä ison peruskorjauksen takia, leiripaikaksi seurakunnat tarjosivat muita leirikeskuksiaan. Sinne ei saatu kuitenkaan niin paljon lähtijöitä, että leiri olisi voitu pitää.
Viime kesänä päästiin takaisin Rokualle ja samalla luotiin uusi toimintamalli. Veteraaneilla annettiin etusija päästä yhdelle seurakuntien järjestämistä eläkeläisleireistä. Lisäksi heidät vapautettiin leirimaksusta Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi hengellisen työn yhteistoimikunnan nykyisen puheenjohtajan, Tuiran emeritus kirkkoherra Hannu Ojalehdon aloitteesta.
Sama käytäntö jatkettiin kuluneena kesänä yhdellä seurakuntien eläkeläisleirillä. Leirille ilmoittautuneita oli viime vuoden tapaan, mutta kesän hellejakso aiheutti sen, että aika moni joutui terveydellisistä syistä perumaan leirille lähdön.
Veteraanit ovat olleet tyytyväisiä nykyiseen leirimalliin. Leiri on tuonut heille virkistystä arkeen. Yhteistoimikunnan puheenjohtaja Ojalehto on ollut yhden leiripäivän mukana ja toimikunnan sihteeri Jorma Inkamo on ollut koko leirin ajan veteraanien avustajana ja tukihenkilönä. Leiriyhteisössä veteraanit on huomioitu kunniakansalaisina.
Teksti; Hannu Ojalehto
19.03.2025
Talvisodan päättymisestä tuli 13.3. kuluneeksi 85 vuotta. Oulussa oli järjestetty perinteinen järjestöjen lippulinna ja seppeleenlaskut...19.03.2025
Pohjois-Pohjanmaan Sotaveteraanipiirin ja Oulun Sotaveteraaniyhdistyksen yhteistä päätösjuhlaa vietettiin lauantaina 1.3. Oulun kaupungintalossa. Juhlaan oli saapunut...19.03.2025
Sotaveteraaniyhdistyksen viimeinen vuosikokous pidettiin 24.2. keskustan seurakuntatalolla. Paikalle oli saapunut viitisentoista henkilöä. Kokouksen puheenjohtajana toimi...Maaliskuu
Huhtikuu