Oulun Sotaveteraanit ry

Talvisodan päättymisen muistotilaisuus 13.3.2021

17.03.2021

Talvisodan päättymispäivänä 13.3.2021 järjestettiin koronarajoitusten sallimissa puitteissa pienimuotoinen seppeleenlaskutilaisuus Oulussa Sankarihautausmaalla. Nyt tuli kuluneeksi 81 vuotta talvisodan päättymisestä. Rovasti Hannu Ojalehto lausui saatesanat tilaisuuden aluksi. Hän kehotti puheessaan siirtämään nuorille sukupolville itsenäisyytemme ajan perinnetietoa, joihin mm. talvisodan tapahtumat kuuluvat.

Veteraanijärjestöjen ja maanpuolustusjärjestöjen yhteisen seppeleen laskivat kunnioitettu sotaveteraani Valtteri Bäckström (Oulun Sotaveteraanit ry:n edustaja), Kari Ahokas (Oulun Rintamaveteraanipiirin pj.) ja Juhani Niva (Maanpuolustusjärjestöjen edustaja). Puolustusvoimien seppeleen laskivat Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimiston päällikkö everstiluutnantti Vesa Värjyvirta ja alueupseeri majuri Tarmo Kyllönen. Maakuntakomppania oli asettanut kunniavartion sankarimuistomerkille.

Tapahtumaa oli kokoontunut seuraamaan pieni joukko oululaisia. Tilaisuuden koordinoi Pohjois-Pohjanmaan Senioriupseerit PPSU.

Teksti ja kuvat: Seppo Suhonen, Pohjois-Pohjanmaan Senioriupseereiden (PPSU) pj.

Ajankohtaista

Esikatselukuva
TALVISODAN PÄÄTTYMISEN MUISTOPÄIVÄ

19.03.2025

Talvisodan päättymisestä tuli 13.3. kuluneeksi 85 vuotta. Oulussa oli järjestetty perinteinen järjestöjen lippulinna ja seppeleenlaskut...
Esikatselukuva
YHDISTYSTEN PÄÄTÖSJUHLA

19.03.2025

Pohjois-Pohjanmaan Sotaveteraanipiirin ja Oulun Sotaveteraaniyhdistyksen yhteistä päätösjuhlaa vietettiin lauantaina 1.3. Oulun kaupungintalossa. Juhlaan oli saapunut...
Esikatselukuva
YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS

19.03.2025

Sotaveteraaniyhdistyksen viimeinen vuosikokous pidettiin 24.2. keskustan seurakuntatalolla. Paikalle oli saapunut viitisentoista henkilöä. Kokouksen puheenjohtajana toimi...

Tapahtumat

Maaliskuu

  • 1.3. (la) klo 14 Pohjois-Pohjanmaan sotaveteraanipiirin ja Oulun sotaveteraaniyhdistyksen yhteinen päätösjuhla Oulun kaupungintalossa. 
  • 11.3. (ti) klo 14 Oulun Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 13.3. (to) klo 14 Veteraanijärjestöjen yhteinen päätösjuhla Helsingissä Finlandiatalossa.
  • 13.3. (to) klo 12 Talvisodan päättymispäivän seppeleenlaskutilaisuus Oulun hautausmaan sankarimuistomerkillä. Oulun Tammenlehväkuoro laulaa tilaisuudessa.
  • 13.3. (to) klo 19. Oulun Tammenlehväkuoron, Pohjan Laulun ja Ynnin Poikakuoron  yhteiskonsertti Oulun Tuomiokirkossa. Ohjelma 10 euroa/henkilö.
  • 18.3. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 25.3. (ti) klo 14 Oulun Tammenlehväkuoron kevätkokous ja harjoitukset Raatin nuorisotalossa.

Huhtikuu

  • 1.4. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 8.4. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 15.4. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 22.4. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 27.4. (su) klo 15 Kansallisen veteraanipäivän Muistojen ilta konsertti Madetojan salissa.
  • 29.4. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.