Oulun Sotaveteraanit ry

Vuosikokous 3.6.2020

17.06.2020

Yhdistyksen vuosikokous pidettiin keskiviikkona 3.6. klo 11 keskustan seurakuntatalolla. Paikalla kokouksessa oli 17 yhdistyksen jäsentä.

Puheenjohtaja Reijo Sallinen avasi tilaisuuden toivottamalla kaikki lämpimästi tervetulleeksi. Perinteiseen tapaan pidettiin hiljainen hetki poisnukkuneille yhdistyksemme jäsenille.

Sallinen kertasi tärkeimpiä viime vuonna olleita tapahtumia, ja totesi samalla, että tälle vuodelle suunniteltuja tapahtumia on jouduttu koronakevään takia perumaan tai siirtämään myöhemmäksi.

Sallinen kertoi olleensa yhdistyksessä 13 vuotta puheenjohtajana. Työ veteraanien parissa on ollut todella antoisaa ja nyt on sopiva hetki hyvillä mielin luovuttaa puheenjohtajan tehtävä seuraajalle.

Vuosikokouksen puheenjohtajana toimi Paavo Kurttila.

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Hannu Ojalehto ja jäseniksi Valter Bäckström, Veera Huttunen, Seppo Posti, Simo Manninen, Pekka Koivisto, Heikki Bäckström, Markku Holopainen ja Sampo Puoskari.

Jäsenmaksut päätettiin säilyttää entisellään eli vuoden 2020 jäsenmaksu kannattajajäsenillä on 20 euroa.

Yhdistyksen kunniajäseniksi päätettiin kutsua Matti Aitto-oja, Valter Bäckström, Matti Jutila, Jouko Korhonen, Mirja Mäkelä ja Veikko Mäkelä.

Ajankohtaista

Esikatselukuva
VETERAANIJÄRJESTÖJEN JOULUJUHLA

08.01.2025

Veteraanijärjestöt viettivät joulujuhlaa perinteiseen tapaan 10.12. Pyhän Tuomaan kirkossa. Juhlaan oli saapunut noin 80 henkilöä...
Esikatselukuva
ITSENÄISYYSPÄIVÄ 6.12.2024

08.01.2025

Tuiran seurakunnan kirkkoherra Niilo Pesosen puhe Intiön hautausmaalla Itsenäisyyspäivänä 6.12.2024. Hyvät ystävät! Maailma on muuttunut...
Esikatselukuva
TAMMENLEHVÄN KIRKKOPYHÄ

10.09.2024

Viime sunnuntaina vietettiin Pyhän Tuomaan kirkossa ensimmäistä Tammenlehvän kirkkopyhää. Kirkko täyttyi hyvissä ajoin ennen puoliltapäivin...

Tapahtumat

Helmikuu

  • 4.2. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 11.2. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 13.2. (to) klo 10 Aamupäivä Sofia seurakuntakeskuksessa. Eira ja Heikki Saarela esittävät isänmaallisia runoja ja musiikkia.
  • 18.2. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 24.2. (ma) klo 12 Yhdistyksen vuosikokous Sofia seurakuntakeskuksessa.
  • 25.2. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.

Maaliskuu

  • 1.3. (la) klo 14 Pohjois-Pohjanmaan sotaveteraanipiirin ja Oulun sotaveteraaniyhdistyksen yhteinen päätösjuhla Oulun kaupungintalossa. 
  • 4.3. (ti) klo 14 Oulun Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 11.3. (ti) klo 14 Oulun Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 13.3. (to) Veteraanijärjestöjen päätösjuhla Helsingissä Finlandiatalossa.
  • 13.3. (to) klo 12 Talvisodan päättymispäivän seppeleenlaskutilaisuus Oulun hautausmaan sankarimuistomerkillä. Oulun Tammenlehväkuoro laulaa tilaisuudessa.
  • 13.3. (to) klo 19. Oulun Tammenlehväkuoron, Pohjan Laulun ja Ynnin Poikakuoron  yhteiskonsertti Oulun Tuomiokirkossa. Ohjelma 10 euroa/henkilö.
  • 18.3. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 25.3. (ti) klo 14 Oulun Tammenlehväkuoron kevätkokous ja harjoitukset Raatin nuorisotalossa.