Oulun Sotaveteraanit ry

Tammenlehväkuoron joulutervehdys

20.12.2022

Joulukonsertti on kuulunut vuosikymmeniä Oulun Tammenlehväkuoron ja sen edeltäjän Sotaveteraanikuoron ohjelmaan. Eroavuutta kilpaileviin konsertteihin tulee siitä, että Oulun Sotaveteraaniyhdistyksen jäseninä kuoro vaalii veteraaniperinteitä.

Kuoron pitkään jatkunut kunniatehtävä on laulaminen veteraanien iltahuudoissa. Ne ovat kovin harvenneet, mutta juuri Karjasillan joulukonserttia edeltävänä päivänä kuoro oli laulamassa kaksissa hautajaisissa veteraaneille, jotka olivat molemmat myös kuoron kunniajäseniä.

Kuluva vuosi on ensimmäinen täydellinen toimintavuosi koronan jälkeen. Kuoron omat konsertit oli sovitettu veteraaniperinteisiin. Talvisodan päättymispäivänä maaliskuun 13:na oli kirkkokonsertti. Kansallisena veteraanipäivänä 27.4. järjestettiin Muistojen ilta yhteistyössä Oulun kaupungin ja Lapin sotilassoittokunnan kanssa.

Elokuun lopulla pidettiin yhteislauluilta kesäteatterissa ja toimintavuoden päätteeksi perinteelliset kaksi joulukonserttia Oulujoen ja Karjasillan kirkoissa.

Muita esiintymisiä varsinkin veteraaniyhteisössä ja mm. Limingan kirkkojuhlassa on riittänyt, niin että esiintymispuku ja valkoinen paita ovat olleet jatkuvassa käytössä.

Kuoro toivottaa kaikille hyvää ja rauhallista Joulua!

Ajankohtaista

Esikatselukuva
ELOJUHLA CARITASKODISSA

31.08.2023

Veteraanijärjestöjen elojuhlaa vietettiin Caritaskodin juhlasalissa 24.elokuuta. Tilaisuus aloitettiin ravintolasalissa kahvittelun merkeissä tuttuja tavaten ja samalla...
Esikatselukuva
Vielä on kesää jäljellä

02.08.2023

Kesäloma alkaa monella olla vietetty ja paluu töihin on koittanut. Näin myös veteraanitoimistolla. Ohjelmatarjonta jatkuu...
Esikatselukuva
KEVÄTJUHLAN AIKA

25.05.2023

Tiistaina 23.5. vietettiin perinteistä veteraaniyhteisöjen kevätjuhlaa Pyhän Tuomaan kirkossa. Juhlassa esiintyvät Puolivälinkankaan päiväkodin esikoululaiset ja...

Tapahtumat

Joulukuu

  • 2.12. (la) klo 16 Tammenlehväkuoron joulukonsertti Oulujoen kirkossa. Johtaa Mihkel Koldits. Vaskiveikot säestää, johtaa Mauri Kinnunen. Yhteislaulua klo 15.30 alkaen. Ohjelma 10 euroa. 
  • 6.12. (ke) Itsenäisyyspäivän tapahtumat.
    • klo 8 Lipunnosto ja kunnialaukaukset Linnansaaressa.
    • klo 9.15 Kunnianosoitukset Oulun hautausmaan Sankarimuistomerkillä.   
    • klo 12 Paraatikatselmus Raatissa
    • klo 13 Ohimarssi Tuiran silloilla
  • 12.12. (ti) klo 13-15 Veteraanijärjestöjen yhteinen ohjelmallinen joulujuhla ja Oulun Tammenlehväkuoron merkkipäivä Pyhän Tuomaan kirkossa. 
  • 16.12. (la) klo 16 Tammenlehväkuoron joulukonsertti Karjasillan kirkossa. Johtaa Mihkel Koldits, Vaskiveikot säestää, johtaa Mauri Kinnunen. Yhteislaulua klo 15.30 alkaen. Ohjelma 10 euroa. 
  • 24.12. (su) klo 16 Mieskuorojen jouluhartaus sankarihaudoilla. 
  • 24.12. (su) klo 16-20.40 Jouluaaton kunniavartiot Oulun hautausmaalla.

Tammikuu

  • 14.1. (la) klo 12 Tammenlehväkuoron esiintyminen Lions-viikon seppeleenlaskussa Oulun hautausmaalla.
  • 17.1. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 19.1. (to) klo 10 Veteraaniseurat Aleksinkulmassa. Soile Tuusa. Kahvitarjoilu.
  • 24.1. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 31.1. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.