Oulun Sotaveteraanit ry

Perinnetyö

Tammenlehvän Perinneliitto käynnisti yhdessä kolmen veteraanijärjestön kanssa vuonna 2011 sotiemme veteraanien perinnetyötä koskevan tulevaisuussuunnittelun. Koska veteraanien rivit harvenevat nopeasti, järjestötoiminnankin on sopeuduttava muutokseen ja suunnattava toimintansa veteraanien korvaamattoman henkisen ja aineellisen perinnön säilyttämiseen ja välittämiseen uusille sukupolville.

Perinneaikaan siirtymisen organisointi annettiin yhteisesti sopimalla Sotaveteraaniliiton tehtäväksi. Sotaveteraaniliitto onkin muuttanut sääntöjään siten, että perustettavat perinneyhdistykset voidaan hyväksyä liiton jäseniksi.

Sotaveteraaniyhdistykset hoitavat kaikki veteraanien, heidän puolisoidensa ja leskiensä tukemiseen liittyvät tehtävät ja velvoitteet loppuun saakka. Perinneaikaan siirtyminen on kuitenkin aloitettava jo hyvissä ajoin.

Pohjois-Pohjanmaalla, kuten monissa muissa maakunnissa, ollaan rakentamassa yhden perinneyhdistyksen mallia. Tässä mallissa maakunnassa on yksi hallinnolliset tehtävät vastuulleen ottava perinneyhdistys, mutta entiset, pääosin kuntakohtaisesti toimineet veteraaniyhdistykset, toimivat edelleen omalla alueellaan alaosastotyyppisesti. Käytännön toimet tehdään siis edelleen alueellisesti.

Käytännön perinnetyö tarkoittaa esimerkiksi muistomerkkien ylläpitoa, erilaisten juhlien järjestämisvastuuta, opetuksellisten elementtien tukemista ja veteraanien muiston vaalimista. Lisäksi on tärkeää huolehtia myös erilaisten yksityiskokoelmien ja -arkistojen ylläpidosta. Työtä siis on tiedossa tulevaisuudessakin.

Perinnetyö on yhtä vaikuttavaa kuin sen tekijät. Siksi tarvitsemme eri alojen ihmisiä viemään veteraanien soihtua eteenpäin lapsillemme, lapsenlapsillemme ja sitäkin edemmäs.

Ajankohtaista

Esikatselukuva
TAMMENLEHVÄN KIRKKOPYHÄ

10.09.2024

Viime sunnuntaina vietettiin Pyhän Tuomaan kirkossa ensimmäistä Tammenlehvän kirkkopyhää. Kirkko täyttyi hyvissä ajoin ennen puoliltapäivin...
Esikatselukuva
VETERAANIYHTEISÖJEN ELOJUHLA

26.08.2024

Sotaveteraanit, puolisot ja lesket ja kannattajajoukot viettivät viime viikon keskiviikkona Elojuhlaa Rinnekodin Kanresta ravintolan tiloissa....
Esikatselukuva
Veteraanijärjestöjen kevätjuhla

18.05.2024

Torstaina 16.5. vietettiin veteraanijärjestöjen kevätjuhlaa Pyhän Tuomaan kirkossa. Juhlassa esiintyivät Puolivälinkankaan päiväkodin esikoululaiset ja Oulun...

Tapahtumat

Lokakuu

  • 1.10. (ti) klo 17-20. 80 vuotta Tornion maihinnoususta seminaari Pohjankartanon salissa. Ohjelma; seminaarin avaus, Jarmo Husso, sotatilanne syksyllä 1944, Pekka Tuomikoski, operaatio Tornion maihinnousu, Mika Kulju, yllättävä merisotatoimi maihinnousu Tornioon, Eero Auvinen, loppusanat, Reijo Sallinen. Tammenlehväkuoro esiintyy. Vapaa pääsy. Kahvitarjoilu 16.30. Tervetuloa! 
  • 4.10. (pe) klo 18 Lapin sotilassoittokunnan konsertti ”Uuden musiikin lokakuu- Fanfaari” Karjasillan kirkossa. Ohjelmassa mm kolme kantaesitystä.
  • 8.10. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 11.10. (pe) klo 19 Lapin sotilassoittokunnan viihdekonsertti ”Viihteellistä klassista Amerikan malliin” Madetojan salissa. Solistina sopraano Marika Hölttä.
  • 15.10. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 17.10. (to) klo 10 Veteraaniseurat, Vanha pappila Rovastisali. 
  • 29.10. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.

Marraskuu

  • 5.11. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 7.11. (to) klo 10 Veteraaniyhteisöjen aamupäivätilaisuus, Sofia pieni seurakuntasali.
  • 12.11. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 19.11. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 21.11. (to) klo 10 Veteraaniseurat, Sofia pieni seurakuntasali. 
  • 26.11. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.