Oulun Sotaveteraanit ry

YHDISTYSTEN PÄÄTÖSJUHLA

19.03.2025

Pohjois-Pohjanmaan Sotaveteraanipiirin ja Oulun Sotaveteraaniyhdistyksen yhteistä päätösjuhlaa vietettiin lauantaina 1.3. Oulun kaupungintalossa. Juhlaan oli saapunut noin 200 henkilöä. Juhlapuheenpitäjäksi oli lupautunut maaherra emeritus Eino Siuruainen. Musiikkipitoisesta ohjelmasta vastasivat Oulun Tammenlehväkuoro, Lapin Sotilassoittokunta ja Aku ja Joseph Ynnin poikakuorosta.

Veteraaniperinnetyötä jatkaa Tammenlehvän Perinneliitto ja alueelliset perinneyhdistykset.

Tervehdyssanat, Sotaveteraanipiirin ja Tammenlehvän perinneyhdistyksen puheenjohtaja Reijo Sallinen.

Kunnioitetut sotaveteraanit– miehet ja naiset, arvoisat sotasukupolven edustajat, hyvät veteraanityön tekijät ja ystävät!

Olkaa kaikki lämpimästi tervetulleita tähän Pohjois-Pohjanmaan Sotaveteraanipiirin ja Oulun Sotaveteraaniyhdistyksen yhteiseen lopetusjuhlaan. Erityisesti meitä ilahduttaa nähdä useita veteraaneja täällä paikalla!

Aloitimme juhlamme komeasti Lapin Sotilassoittokunnan esittämällä ”Marsalkan Hopeatorvilla”. Tämä upea sävellys oli sotien aikana tunnus- ja aloitusmusiikkina radionkin välittämissä asemiesilloissa. Yhteisesti lauloimme tutun Sillanpään marssilaulun, josta on tullut Sotaveteraanien epävirallinen kunniamarssi.

Juhlapaikaksi Oulun kaupunki antoi uudistetun kaupungintalon juhlasalin. Paikalla on historian havinaa. Eversti Siilasvuo piti tässä salissa talvisotaan lähdettäessä reservin upseereille valatilaisuuden. Tässä talossa toimi Kenraali Siilasvuon esikunnan osia jatkosodan alla ja Lapin sodan aikana, jolloin sotatoimia johdettiin Oulusta. Täältä lähti Siilasvuon viesti marsalkka Mannerheimille 27.4.1045 viimeisten vihollisten karkottamisesta Suomen maaperältä. Toimipa tässä saksalaisten komendantin toimistokin ennen Lapin sotaa. Juhlapaikasta ja järjestelyistä parhaat kiitokset kaupungille.

Olemme saaneet juhlaamme juhlapuhujaksi veteraanijärjestöjen yhteisesti, vuonna 2003 perustaman Tammenlehvän Perinneliiton ensimmäisen puheenjohtajan maaherra emeritus Eino Siuruaisen. Hän johti myös virkakautensa ajan Lääninhallituksen rintamaveteraaniasiain neuvottelukuntaa, jolloin kaikkiin alueen kuntiin laadittiin veteraanimatrikkelit (vast).

Vieraaksemme on saapunut Tammenlehvän perinneliiton nykyinen puheenjohtaja Timo Laitinen, Sotaveteraaniliiton viimeinen, oululaislähtöinen puheenjohtaja Erkki Heikkinen sekä liiton viimeinen toiminnanjohtaja Sakari Martimo.

Tämän juhlapäivän olemme aloittaneet kunniakäynneillä Oulun sankarihaudalla, veteraanien hautamuistomerkillä, liiton ja piirin kunniapuheenjohtajan Aarno Strömmerin haudalla sekä Veteraanipatsaalla Oulun kasarmilla. Ennen kahvitarjoilua pidimme piirin vuosikokouksen, jossa tehtiin sääntöjen mukainen toinen päätös piirin lakkauttamisesta. Oulun yhdistyksen vastaava kokous pidettiin viime maanantaina.

Tämä viimeinen vajaa toimintavuosi on Oulun Sotaveteraaniyhdistyksellä 65. ja Pohjois-Pohjanmaan Sotaveteraanipiirillä 59.

Veteraanijärjestöjen historia on sotaveteraanien itsensä aktiivisuuden tulosta. Meitä kylmän sodan veteraaneja on vuosien myötä tullut toimintaan mukaan tukemaan heitä, heidän puolisoita ja leskiä niin järjestötyössä kuin käytännön askareissa.

Meidän alueemme veteraaniyhteisöillä on ollut valtakunnallisesti merkittävä rooli. Rintamaveteraanien liiton puheenjohtaja Onni Toljamo ja Sotaveteraaniliiton puheenjohtaja Aarno Strömmer olivat molemmat Oulusta.

Piirimme puheenjohtajat minun toimikauteeni saakka olivat kaikki sotaveteraaneja. Minulla on ollut kunnia tuntea heidät kaikki henkilökohtaisesti. He ovat Arvo Mörö, Reino Arvola, Veikko Suorsa, Kauko Kuismanen, Arvo Heikkinen, Heikki Paarma ja Aarno Strömmer.

Piirin ja Oulun yhdistyksen viimeisitä vuosista olemme laatineet historiikin, jonka jokainen voi ottaa mukaansa juhlan jälkeen. Historiikki sisältää meille tärkeiden yhteistyökumppaneiden tervehdykset. Varhaisemmista ajoita ovat molemmat yhteisöt laatineet historiikit tasavuosikymmenittäin.

Tämä juhla on myös tehtävien luovutustilaisuus Tammenlehvän Pohjois-Pohjanmaan Perinneyhdistykselle, jonka esitteitä voitte ottaa mukaan.

Esitän vielä parhaat kiitokset kaikille henkilöille, yhteisöille, yrityksille ja viranomaisille tuestanne nyt lopettaville yhdistyksille. Ilman tukeanne toiminta ei olisi ollut mahdollista.

Vaikka veteraanijärjestöt nyt lopettavat toimintansa, emme jätä veljiä ja siskoja. Tuki ja perinne jatkuu Tammenlehväyhteisössä.

Nautitaan yhteisestä juhlahetkestä – olette kaikki sydämellisesti tervetulleita!

Juhlapuhe, maaherra emeritus Eino Siuruainen

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, sotalesket, rintamanaiset, lotat, sotaorvot, sotalapset, sotilaspojat ja kotirintaman vastuunkantajat.

Arvoisat Sotaveteraanijärjestöjen puheenjohtajat, Tammenlehvän Perinneliitto ry:n toiminnanjohtaja.

Kunnioitetut kutsuvieraat.

Sotiemme 1939-45 neljä veteraanijärjestöä ovat päättäneet toimintansa. Olemme siirtymässä perinneaikaan. Sotiemme veteraanien, veteraanijärjestöjen sekä koko suomalaisen yhteiskunnan asemaa ja kehitystä on syytä tarkastella kolmessa jaksossa: 1. Suomen itsenäistymisestä talvisotaan, 2. Sotavuodet ja Moskovan välirauhan raskaiden velvoitteiden toteuttaminen, 3. Suomen jälleenrakentaminen hyvinvointivaltioksi, jopa maailman onnellisimmaksi maaksi. Suomen asemaa ja kehitysvaiheita on tarkasteltava osana Euroopan ja globaalia ja historiaa.

Idän ja lännen välissä Suomi on joutunut kahdesti suurvaltojen ”kauppatavaraksi”. Napoleonin ja Venäjän keisari Aleksanteri I:n Tilsitin sopimus 1807 hyväksyi Venäjälle oikeuden valloittaa Suomi Ruotsilta osaksi Venäjää. Kyse oli Ruotsin painostuksesta liittyä Napoleonin sotaan Iso Britanniaa vastaan. Molotov-Ribbentrop-sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa 23. elokuuta 1939 Suomi, Baltian maat, Itä-Puola ja Romanian Bessarabia sovittiin Neuvostoliiton valtapiiriin kuuluviksi. Parhaillaan seuraamme, miten Ukrainan sodan seurauksena suurvallat rakentavat politiikan ja talouden kylmät rajat myös Euroopan ja Suomen osalta. ”Festicia terrent” – jäljet pelottavat.

Arvoisat kuulijat!

Sotiemme 1939-1945 veteraanien ja kotirintaman vastuunkantajien ikäluokat syntyivät pian Suomen itsenäistymisen jälkeen. Venäjän autonomian silloisissa oloissa varsin hyvä aika päättyi Suomen sortokausiin ja Venäjän vallankumoukseen. Sekavissa oloissa Suomi julistautui itsenäiseksi valtioksi. Vuonna 1907 käynnistynyt nykymuotoinen eduskunta äänesti itsenäisyysjulistuksen äänin 100-88. Seuraavana oli kiista hallitusmuodosta, tasavalta vai kuningaskunta sekä perustuslain sisällöstä. 1918 puhkesi sisällissota, jossa kaatui noin 10 000, teloitettiin noin 9 000 ja vankileireillä kuoli noin 19 000 henkilöä. Punaisten tappion jälkeen Neuvostoliittoon pakeni noin 31 000 loikkaria, joista jopa noin 80 oli Suomen vaaleissa valittua vasemmiston kansanedustajaa. Lähtömuutto Amerikkaan ja Kanadaan loi toivetta paremmasta.

Aika oli poliittisesti tulehtunut. Vahvat aatteet innostivat puolueiden, sanomalehtien ja järjestöjen perustamiseen. Köyhän maan oloja vakiinnutettiin vapauttamalla torpparit ja mäkitupalaiset Lex Kalliolla ja Lex Pulkkisella. Elinoloja kuritti maailmanlaajuinen talouslama. Äärioikeiston Lapuan liike 1929-1932 muilutti kansalaisia Neuvostoliittoon. Työttömyys, köyhyys ja tulevaisuudettomuus ahdistivat väestöä. Tilanteen korjaamiseksi säädettiin 1936 asutuslaki. Lain perusteella jaettiin maata ja metsää kotien ja toimeentulon turvaamiseksi.

Josif Stalinin bolshevikkivallan vahvistuessa Neuvostoliiton uhka myös Suomeen kasvoi. Jääkäriliikkeen, varustautumisen, suojeluskuntien ja lottien isänmaallisesta otteesta huolimatta vallitsi epävarmuus yhtenäisyydestä ja voimasta puolustaa kansakunnan vielä hauras itsenäisyys. Tihkuneet tiedot Stalinin rajuista puhdistuksista ja noin 20 000 suomalaisen teloituksista yhdistivät kansaa ja vahvistivat taistelutahtoa. Torjuntataistelut kestivät 105 vuorokautta. ”Kollaa kesti ja Raate ratkaisi” Moskovan välirauhaan 13.3.1940. Sotiemme veteraanien nuoruuden kokemuksista kiteytyi perusta veteraanien arvoille ja perinteille: Suomi on isänmaa, jonka itsenäisyyden puolustavat suomalaiset!

Talvisodan 1940 välirauhan alueluovutusten palauttamiseksi ja vuosisatoja kestäneen sodanuhkan torjumiseksi Suomi liittyi Saksan rinnalla II maailmasotaan kesäkuun lopussa 1941. Sodan raskaus, kotirintaman uupuminen sekä sodan lopputuloksen ennakointi johtivat Suomen irtautumiseen sodasta Moskovan välirauhassa 19.9.1944. Raskaiden sotakorvausten ja velvoitteiden toteuttaminen käynnisti myös Lapin sodan. Sotatoimet päättyivät 27.4.1945. Valvontakomission ankaruus, asekätkennän paljastuminen ja lukuisat muut pelot alkoivat lieventyä vasta Pariisin rauhassa 1947. Suomi menetti kaatuneina noin 92 000, haavoittuneita jäi 158 000, sotaleskiä 30 000 ja sotaorpoja 50 000. Moskovan välirauhan jälkeen Suomessa vallitsi pelon, arkuuden ja epämääräisyyden tila. Miten pitkälle Neuvostoliiton kommunismi jäi elämään ja valvomaan Suomen oloja. Tarkasti seurattiin sosialismiin alistettujen maiden kehitystä.

Sodan lamauttama Suomi asutti 400 000 evakkoa ja toteutti 300 milj. kultadollarin sotakorvaukset syyskuuhun 1952 mennessä. Paluuta itsenäisyyden normaaliin arkuutti neuvostovastaisena pidetyn materiaalin, järjestöjen sekä toiminnan valvonta. Aseveliliitto, suojeluskunnat ja lottajärjestö lakkautettiin. Pariisin rauha, vuoden 1945 eduskuntavaalit, Maanhankilain säätäminen, ulkomaisten velkojen saanti ja viisas ulkopolitiikka kasvattivat mahdollisuuksia tehostaa liittoutumista läntisiin järjestelmiin: YK, Pohjoismaat, Efta, EEC, olojen vapautuessa Euroopan neuvosto ja Euroopan unioni ja Venäjän hyökättyä Ukrainaan ratkaisuna oli NATO-jäsenyys.

Syyskuussa 1940 perustettu Sotainvalidien veljesliitto sai jatkaa toimintaansa. Valitsemiensa periaatteidensa mukaan Suomen Sotaveteraaniliitto perustettiin 29.9.1957 ,( päätti toimintansa 27.9.2024). Rintamaveteraani liitto perustettiin 5.4.1964, (päätti lopettaa toimintansa vuoden 2023 aikana). Rintamanaisten liitto perustettiin 21.9.1980 , (lopetti toimintansa 6.3.2013). Ajan myötä liittojen yhteistyö syveni Veteraaniliittojen valtuuskuntaan (VEVA). Työ keskittyy nyt periaatteeseen: yksi kansa, yhteinen sotakokemus sekä yksi perinne- ja arvomaailma kohti perinneaikaa.

Rintamasodan kokenut Puolustusvoimain komentaja emeritus, kenraali Jaakko Valtanen toi esiin Sotaveteraanikuorojen yhteiskonsertissa Oulussa 1997 tarpeen yhdistää järjestöjen tehtäviä. Helsingin yliopiston juhlavassa kokouksessa 23.4.2003, tasavallan kolmen presidentin läsnä ollessa, veteraanijärjestöt perustivat sotiemme 1939-45 perinnetyön vaalijaksi Tammenlehvän Perinneliitto ry:n. Ennen tilaisuutta olin veteraanijärjestöjen puheenjohtajien painostuksesta suostunut sotaorpona ja Veteraaniasiain neuvottelukunnan puheenjohtajana perustettavaan tehtävään. Tilaisuudessa sain kutsun ryhtyä kokoamaan ja johtamaan perinnetyön valmistelevaa toimikuntaa. Kokoamani toimikunnan yksimielisen päätöksen mukaan veteraaniperinteen siirto toteutettiin Tornion Kansallisen veteraanipäivän pääjuhlassa 27.4.2005.

Ennen pääjuhlaa pidettiin perinnetyön virallinen siirto- ja allekirjoitustilaisuus. Neljän veteraanijärjestön puheenjohtajat allekirjoittivat siirtymäasiakirjan päivättynä 27.4.2005. Perinnetyöstä vastuun ja toteuttamisen allekirjoittivat: Suomen tasavallan hallitus (ministeri Hannes Manninen), Puolustusvoimat (komentaja, amiraali Juhani Kaskeala), Suomen luterilainen kirkko (arkkipiispa Jukka Paarma), Suomen Kuntaliitto (Toimitusjohtaja Risto Parjanne), Kotiseutuliitto (toiminnanjohtaja Markku Tanner), kaksi suomalaista nuorta Tornion lukiosta sekä perinnetyön toteuttaja, Tammenlehvän Perinneliitto ry. (puheenjohtaja Eino Siuruainen). Pääjuhlassa Suomen Sotaveteraaniliiton puheenjohtaja, professori Aarno Strömmer, varsin huomaamattomalla tavalla, siirsi perinnetyön sopimuskirjan TAPE:n puheenjohtaja maaherra Eino Siuruaiselle. Veteraanijärjestöt eivät käynnistäneet käytännön työtä siirtää tehtäviä ja resursseja päätetyn mukaisesti. Veteraanit ilmeisesti kokivat, että perinnetyön optio on saatettu voimaan tulevaisuutta varten. Asenne rajoitti Tammenlehvän Perinneliiton käynnistämistä. Työtehtävä oli vastaanotettu ilman osoitettuja resursseja. Toimitila puuttui, resursseja ei osoitettu ja henkilökuntaan saatiin vain osa-aikainen toiminnanjohtaja.

Työn käynnisti johdollani hallitus, ministeri Paavo Lipposen johtama neuvottelukunta ja jäsenjärjestöt. Työhön kutsuttiin asiantuntijatyöryhmät, mm. historia, muistomerkit, opetus- ja tutkimus, naisten, lasten, hengellisen toiminta, tiedotus jne. Loimme yhteydet lukuisiin sotiimme liittyviin tahoihin. Sain alkuun järjestetyksi tukea valtioneuvoston kanslian kautta. Myöhemmin tuen koettiin sisältyvän yleiseen veteraanien tukirahoitukseen. Perustettaessa kuviteltiin, että neuvottelukunta pystyy hankkimaan toimintarahoituksen talouselämän ja eri rahastojen avulla. Veteraaniliittojen valtuuskunta ei juurikaan halunnut tukea toimintaa. Perinneliitto koettiin enemmänkin tunkeutujana heidän reviirilleen.

Yli vuosikymmenen puheenjohtajuuskaudella saimme vain kaksi vaatimatonta tuen osoitusta talouselämältä. Olin asennemaailmaan hyvin pettynyt. Harvoin juhlapuheissakaan itse veteraanit mainitsivat TAPE:n toiminnasta. Työmme tulokset olivat silti merkittävät: Veteraanien historiankirjoitus, järjestön perinteenvaalija tunnukset ja niiden luovutus, lukuisat seminaarit, standaarit, vuosijuhlat, selkokieliset historiakirjat, veteraanimatkat sekä yhteistyön kansainvälisellä tasolla. Samalla käynnistettiin veteraanityön valtakunnallisen, alueellisen ja paikallisen toteuttamisen suunnittelu. Katsoimme rakenteen kehittämisen niin tärkeäksi, että kävimme kahteen otteeseen keskustelut tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja valtioneuvoston kanslian kanssa.

Arvoisat kuulijat!

Nyt kaksi vuosikymmentä myöhemmin voi todeta, että tilanne olisi huomattavasti edistyneempi, jos veteraanijärjestöt, perinnetyöhön sitoutuneet tahot, VEVA ja sotiemme veteraanien työtä arvostavat rahoittajat olisivat lähteneet aitoon yhteistyöhön. Silloin vielä veteraaneista merkittävä osa oli elinvoimaisia. Ymmärrän, että he halusivat jatkaa elämäniltaansa totuttuun tapaan. Järjestöjen toimihenkilöt halusivat olla tehtävissään osana veteraanien kunnioitusta, joka suuntautui kunniakansalaisiimme.

Aika on tuonut eteen muutoksen perinneaikaan. Toivon, että viimeistään nyt mukaan otetaan sodista kärsineet, ulkopuolisina pidetyt sotaorvot, sotalapset, sotilaspojat. Tammenlehvän Perinneliitto ry. on järjestäytynyt toteuttamaan ja ohjaamaan neljän veteraanijärjestön arvokasta perintöä myös ilmeisen resursoituna kohti alkanutta perinneaikaa. Siinä me kaikki osoitamme työmme ja tukemme valtakunnan, aluepiirien ja paikallistasoilla.

Arvoisat kuulijat!

Lopuksi haluan liittää sotiemme veteraanien kunniaksi ja kiitokseksi sekä tuleville sukupolville tiedoksi saatettavaksi Talvisodan Raatteentien venäläisten kaatuneitten Oleg Komovin ”Surun ja sovun” muistomerkin vihkimisen 19.9.1993. Paljastustilaisuudessa Venäjän-Suomen suurlähettiläs Juri Derjabin luki presidentti Boris Jeltsinin tervehdyksen: ”Uusi Venäjä rakentaa suhteitaan omaan luoteiseen naapuriinsa uudella tavalla ja haluaa vetää lopullisen ristin menneiden tapahtumien päälle. Palakoon ikuinen tuli kaatuneitten haudoilla, muistuttakoon heidän kohtalonsa nykyisiä ja tulevia sukupolvia. Minkäänlaisia ongelmia ei voida ratkaista sodan avulla eikä verta vuodattamalla. Tämä on poliitikkojen vastuulla.”

Tasavallan presidentti Mauno Koivisto valtuutti minut maaherrana esittämään tervehdyksensä: ”Olen samaa mieltä presidentti Jeltsinin kanssa, että aika parantaa haavat. Suomen ja Venäjän kansat elävät nyt ystävinä ja yhteistyössä. Me rakennamme turvallisempaa Eurooppaa ja parempaa huomenta koko ihmiskunnalle.”

Tervehdysten jälkeen Venäjän ortodoksikirkon patriarkka Aleksi II:n toimitti liturgian ja lausui seuraavaa: ”Venäjän kirkon esimiehenä on raskasta olla Suomussalmella ja Raatteentiellä. Tämä on veristen taistelujen suomalainen maaperä, jonne tulivat oman maamme miehet miekka kädessä Neuvostoliiton silloisen julman politiikan määräämänä. He olivat rikollisen politiikan uhreja. He eivät tienneet, mitä tekivät. Venäjän kirkon nimissä sanon, että me suremme syvästi ja pahoittelemme tapahtunutta. Kansojen yhteistyön tuloksena Suomen ja Venäjän raja lienee nyt rauhallisin raja idän ja lännen välillä.” Paikalla oli myös tuolloinen Molenskin arkkipiispa, nykyinen Patriarkka Kiril, presidentti Putinin politiikan myötäilijä ja ns.”alttaripoika”. Sama asenne on ollut talvi- ja jatkosotaan keskusteluissani Karjalan arkkipiispa Manuilin ja Murmanskin arkkipiispa Isä Simonin kanssa.

Kunnioitettu juhlayleisö.

Idän ja lännen rajamaana Suomi on kokenut painostukset, rajut hyökkäykset, muutokset ja suopeitakin vaiheita. Sotiemme veteraanien arvot, kansallinen itsenäisyys, rauhantahtoinen riippumattomuus ja oikeusvaltion periaatteet ovat Suomen ja sen alueiden tahtotilana siirryttäessä kohti Tammenlehvän perinneaikaa.

Päätössanat, Oulun Sotaveteraaniyhdistyksen puheenjohtaja Hannu Ojalehto

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, ja koko sotasukupolvi, hyvät juhlavieraat

Kuluvan viikon maanantaina Oulun Sotaveteraanit ry piti vuosikokouksensa, jossa viimeisenä asiana tehtiin päätös yhdistyksen purkamisesta. Tänään, juuri ennen kuin kokoonnuimme juhlamme kahvitilaisuuteen, Pohjois- Pohjanmaan Sotaveteraanipiiri teki omassa vuosikokouksessaan samansisältöisen päätöksen.

Oulun Sotaveteraaneilla kertyi toimintavuosia – tämä vajaa vuosi mukaan lukien – 65. Sotaveteraanipiirillä 58 vuotta. Monin tavoin kunniakas taival. -Ja tämän jälkeenkin työ jatkuu – niin kuin tässä juhlassa on siitä todettu – perinnetyönä Tammenlehvän perinneyhdistyksen lipun alla.

Samoissa vuosimäärissä, 58 – 65 vuotiaina elämme myös henkilökohtaisessa elämässämme taitekohtaa. Työura on vaihtumassa eläkevuosiksi. Mutta tuntuu, että vielä olisi virtaa tehdä jotain hyödyllistä. Tehdä sellaista, joka antaa sisältöä ei vain omaan yksityiselämään, vaan joka on merkityksellistä koko yhteiskunnassamme.

Näissä ajatuksissa voi tutustua lähemmin vaikkapa Tammenlehvän perinneyhdistykseen: Minkä asian ja minkä arvojen lipunkantaja se on.

Tämän päivän juhlaohjelman puheet ja musiikki ovat antaneet siitä meille tässä upean näytteen. -Kiitos teille jokaiselle siitä. -Kiitos myös juhlatoimikunnalle, joka on valmistellut ohjelman ja hoitanut monia muitakin juhlavalmisteluja.

Kiitän Oulun kaupunkia, joka tarjosi nämä kaupungintalon upeat tilat juhlapaikaksi juhlakahvien kera.

Kiitän puolustusvoimia, aluehallintoa, Oulun luterilaista ja Oulun ortodoksista hiippakuntaa, Pohjois-Pohjanmaan kaupunkeja ja kuntia sekä seurakuntia hyvästä yhteistyöstä veteraanitoiminnassa.

Kiitos myös niille muille yhteisöille, jotka ovat vuosien saatossa tukeneet veteraanityötämme.

Ja aivan erityinen ilo on ollut meillä tässä juhlassa teistä sotiemme veteraaneista ja puolisoista. Toivotan teille ja meille jokaiselle elämässä terveyttä, voimia – kaikkea hyvää ja Jumalan siunausta.